Uutisia
Turku – Euroopan kulttuuripääkaupunki 2011
Turun Taiteiden Yö 18.8.2011
Svenska Gården – Gillesgården
Turun Taiteiden yötä vietettiin taas erilaisten kulttuuritapahtumien merkeissä eri puolilla kaupunkia. Yksi tapahtumapaikoista oli Svenska Klubbenin sisäpiha, jossa The Sharks esitti 60-luvulle tyypillisen ja nostalgisen Rhytm and Blues shown.
Turkulainen The Sharks yhtye oli yksi suosituimmista 60-luvun R&B yhtyeistä Suomessa. Tällä kertaa yhtyeen ohjelmisto käsitti Rolling Stonesien, Animalsien, Doorsin, Yardbirdsien ym. 60-luvun artistien hittikappaleita, joita The Sharks esitti Graniitin lujalla tunteella ja vahvoilla tulkinnoilla.
Konsertti keräsi sisäpihan täyteen sekä vanhempia että nuorempia R&B musiikin ystäviä, eivätkä kaikki halukkaat tainneet edes mahtua alueelle. Toivomme, että kuulijat pääsivät hyvin mukaan 60-luvun tunnelmiin ja että kaikille jäi hyvät fiilikset tästä R&B sessiosta.Myös Sharksien pojat nauttivat kovasti tästä tilaisuudesta, soittamisesta ja mahtavasta yleisöstä, josta nöyrimmät kiitokset järjestäjille ja kaikille mukana olleille vanhoille ja uusille faneille.
Venetsialainen ilta Ruissalon kansanpuistossa 2.9.2011
TKHS ry:n järjestämä Venetsialainen ilta Ruissalossa oli mukava tapahtuma. Tilaisuuteen saapui paljon väkeä ja illan 7 bändiä pistivät parastaan. 60-luvun musiikkia saatiinkin kuulla laidasta laitaan, jokaiselle löytyi jotakin. Kaikilla tuntui olleen hyvä fiilis ja siellä oli kiva esiintyä sekä tavata vanhoja tuttuja.
Sharksit esittävät parhaat kiitokset mukavalle yleisölle, järjestäjille, tekniikan pojille ja kaikille bändien kavereille. Hyvää syksyn jatkoa kaikille.
Kuvat-sivun muutokset
Klikattuasi pikkukuvan suuremmaksi, voit nyt selailla kuvia joko klikkaamalla kuvan yläosiin ilmestyviä linkkejä tai siirtyä seuraavaan kuvaan vasen/oikea nuolinäppäimillä.
22.04.2010
Sharks kiittää ja kumartaa…
Wanhan Norssin perinteisissä -60 luvun kouluhipoissa oli tosi hyvä meininki ja yleisökin tuntui viihtyvän hyvin vanhojen tuttujen ja nostalgisten fiilisten parissa. Sharksien pojat kiittävät järjestäjiä, miksaria ja kaikkia mukana olleita hyvästä tapahtumasta. Kiitos myös Madmenien kavereille hyvästä yhteiskeikasta. Viimeisestä yhteisestä esiintymisestämme onkin vierähtänyt jo melkoinen tovi. Toivottavasti tapaamme taas näissä merkeissä lähiaikoina.
Terveisin, The Sharks – show continues…
14.02.2010
Sivusto toimii nyt ainakin Internet Explorer selaimilla 7 ja 8 ja Firefox selaimella. Etusivun kuvaa lukuunottamatta muut sivuston kuvat ovat pieniä, mutta kuvat suurenevat kuvaa klikkaamalla.
Info sivulle tulevat sähköpostiosoitteet otetaan käyttöön tämän viikon aikana. Myös palauteposti tulee toistaiseksi sivuston ylläpidolle, mutta välitän viestin eteenpäin.