Tervetuloa The Rolling Stones - 1965
The Rolling Stones saapui ensimmäiselle Suomen vierailulleen juhannusaattona
1965. Kyseessä oli Yyterin juhannuskeikka ja Rollarit saapuivat Suomeen Turun
kautta. The Rolling Stones Fan Club oli järjestänyt vastaanottotilaisuuden lentokentälle,
jossa fan clubin puheenjohtaja Kari Tapana ojensi heille Lapin leuku-puukot.
Rolling Stones Fan Club oli pyytänyt Sharkseja ”vastaanottokomiteaan”, kun suuret
maailmantähdet saapuivat Suomeen. Tehtävämme oli soittaa Rollareiden kappaleita
lentokentällä, kun tähdet tulivat koneesta. Tämä oli suuri kunnia meille ja soitimme
jännityksestä huolimatta parhaan kykymme mukaan. Ilmeisesti onnistuimmekin,
koska saimme lämpimät kättelyt ja kiitokset kuuluisilta vierailta.
Tilaisuus uutisoitui näyttävästi miltei kaikissa valtakunnan medioissa ja uskomme
myös tämän tapahtuman vahvistaneen Sharksien tunnettuutta entuudestaan.
Saimme itsekin vahvistusta valitsemalle tyylisuunnalle ja pyrkimyksemme oli
jatkossakin erottautua muista bändeistä entistä vahvemmalla R&B-tyylisuunnalla,
rennolla pukeutumisella ja näyttävällä showmeiningillä.
Yleensä The Rolling Stones soittaa muille ja kansa kuuntelee.
Harvinaisempaa on, että joku muu soittaa ja The Rolling Stones kuuntelee.
The Sharks did it - 1965
Helsinki 2007
Nykyisin maailman suurin rockbändi, The Rolling Stones, kävi taas Suomessa
kesällä 2007. Rollarit esittivät Helsingissä mahtavan shown, johon kuului musiikin
lisäksi pyrotekniikkaa ja suuret lavarakennelmat. Nykyisin Rollareiden tekniikkaa
kuljettaa 77 rekkaa ja 11 bussia. 1965 Yyterin keikan tavarat mahtuivat yhteen
autoon.
Helsingin olympiastadionilla n. 35000 uskollista katsojaa sai kuulla useita 60-luvulta
tunnettuja Rollariklassikoita.
Mick Jaggerin avaus: ”Hyvää iltaa Helsinki, hauska olla tällä taas” teki suuren
vaikutuksen yleisöön. ”Start Me Up” kappale käynnisti konsertin ja siitä show alkoi –
vähän erilaisissa mittasuhteissa kuin Yyterissä v 1965.