Timon jätettyä Sharksit hoiti Janne vähän aikaa lauluhommia. Pian kuitenkin saimme Lefan mukaan ja samassa yhteydessä Sharks päätti toteuttaa myös täydellisen tyylinmuutoksen. Laulupuolelle haettiin entistä enemmän R & B-painotteista otetta ja samalla uusittiin myös pukeutumiseen ja esiintymiseen liittyvät tyylit.

Uusia kappaleita haettiin esim. Rollareiden, Animalsien, Yardbirdsien ohjelmistoista. Pole ja Lefa tekivät myös omia sävellyksiä ja Sharksien ohjelmistossa olikin n. 20 omaa sävellystä, kuten Like I Told You, Together, Rainy Night ja Ann the Whore. Sanoituksista vastasivat Lefa ja Pole sekä Sharksien sisäpiiriin kuulunut Jarkko Laine.

Lefa oli ollut aikaisemmin vähän aikaa The Firestones-yhtyeen laulusolistina. Tuolta ajalta on peräisin Lefan sanoittama Firestonesin single ”Can anyone be true”, joka ilmestyi 21.4.1965. Kappale oli Firestonesien Harri Saharannan ja Timo Mattsonin käsialaa ja levyn kääntöpuolella oli kappale ”I remember”.

Sharks oli kovassa vauhdissa v. 1965. Yhtyeen keikkakalenteri oli täyttynyt mukavasti ja syksylle oli sovittu jo runsaasti esiintymisiä erilaisissa tilaisuuksissa. 24.9.1965 tuli täydellinen pysähdys, kun saimme tiedon, että Janne oli joutunut pahaan auto-onnettomuuteen ja oli tajuttomana sairaalassa. Tämä oli shokki kaikille bändikavereille, lähipiirin ystäville ja myös kaikille turkulaisille kitaramusiikin ystäville.

Mm. Iskelmä-lehti kirjoitti Jannen kolarista ja toivotti pikaista paranemista. Janne selvisi kolarista hengissä, mutta muusikon ura päättyi kuitenkin tähän kolariin. Sharks peruutti kaikki lähiviikoille sovitut keikat ja alkoi etsiä uutta rumpalia Jannen tilalle.

Uusi rumpali löytyikin aika nopeasti, kun Christer Qvarnström oli halukas lähtemään Sharksien mukaan.

Christer oli aikaisemmin ollut turkulaisen The Jolly Jokers-yhtyeen rumpalina ja hän omaksui Sharksien musiikin ja tyylin hyvin nopeasti. Christerin rummuttamana Sharksit pääsivät jatkamaan keikkailuaan melko pian.

The Sharks vieraili myös Scandian levytysstudiossa koe-esiintymisessä ja tarkoituksena oli saada levy kahdesta omasta sävellyksestä. Pole oli säveltänyt hienot kappaleet joihin Jarkko Laine oli tehnyt sanat. Kappaleet olivat hyviä, mutta levytyksestä ei kuitenkaan tullut mitään, koska Jaken sanoitus ”Ann, the Whore” vaikutti liian radikaalilta, eikä 60-luvulla ollut mitenkään sopivaa laulaa maksullisesta rakkaudesta.

Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan jatkoimme keikkailua entiseen tahtiin. Bändin tyyli ja potentiaali toimivat hyvin keikoilla ja suosiota riitti ilman levyäkin.