Bändistä tuotteeksi
1960-luvulla turkulaisten kitarabändien markkinoilla oli kova kilpailutilanne.
Kaikki olivat aluksi suunnilleen samalla viivalla ja jokaisella oli omat kannattajat ja fanit.
Sharkseissa alettiin pohtia, miten voitaisiin erottua joukosta ja samalla laajentaa
fanikuntaa samaistamalla heitä Sharksien henkeen, menoon ja meininkiin.
Päätimme ”muotoilla” Sharkseista tuotetta, joka olisi muutakin kuin pelkkä orkesteri
muiden joukossa.
Olli ja Kari alkoivat ideoida Sharks-kampanjaa, jolla Sharksien tunnettuutta voitaisiin
lisätä pienillä kustannuksilla. Kari suunnitteli ja piirsi kitaraa soittavan hain. Tästä tuli
Sharkseille iskevä logo, joka oli kaikkien mielestä hyvä ja ensimmäinen versio tehtiin Jannen
bassorumpuun.
Seuraavaksi ostettiin keikka-asuiksi T-paidat, joihin Kari painoi samat Sharks-logot
työpaikkansa silkkipainolla. Paitoja tehtiin ja jaettiin myös Sharksien lähipiirille. Paidat
herättivät heti suurta uteliaisuutta fanien piirissä ja yksi jos toinenkin olisi halunnut ostaa
sellaisen. Koska Sharks paitoja ei ollut myytävänä missään, syntyi tilanne, että mitä
vaikeampi oli jotain saada, sitä halutumpaa se oli.
Päätimme kertoa ”viidakkorummun”
kautta, että Sharksit järjestävät painatuksen, jos henkilö hankkii paidan itse. Sovimme
Humalistonkadun UPOn tyttöjen kanssa, että halukkaat voivat toimittaa T-paitansa
sinne ja laittaa nimen päälle. Kari ja Tappi hakevat ne sieltä ja tekevät painatuksia
iltaisin, kunhan ehtivät. Valmiit paidat sai hakea UPOlta. Painatuspalvelu ei maksanut
mitään ja samaan toimitukseen laitettiin vielä muutamia Sharks-tarroja, joka olikin
monelle mieluinen yllätys.
Yht´äkkiä oli havaittavissa, että Sharks-paitoja näkyi paljon Turun katuvilinässä ja
Sharks-tarroja oli Vespoissa, sähkötolpissa, kauppojen ikkunoissa, talojen vesiränneissä
(talkkareiden kauhistus) ja vähän joka puolella kaupunkia.
Seuraavaksi tuli erään tupakkatehtaan sponsoroimat keikkajulisteet. Näistä tuli myös
haluttua tavaraa, sillä usein julisteet oli ”pöllitty” jo ennen kuin keikka ehti edes alkaa.
On ollut ilo havaita, että Sharks-logo on jäänyt elämään omaa elämäänsä ja on
päässyt mukaan vielä 40 vuoden jälkeenkin näkyvälle paikalle Föribeatin t-paitoihin.